Pattaya Suomi-Seuran säännöt
1. NIMI, KOTIPAIKKASeuran nimi on Pattaya Suomi-Seura. Seuran kotipaikka on Pattayan kaupunki Thaimaassa.
2. TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU
Seuran tarkoituksena on auttaa, ohjata ja valistaa Pattayalla asuvia suomalaisia ja heidän perheen jäseniään kaikissa Thaimaassa asumiseen ja elämiseen liittyvissä asioissa, sekä parantaa jäsentensä viihtyvyyttä Thaimaassa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura pitää yllä toimisto- ja kokoontumistiloja. Seura järjestää kulttuuri- ja valistustilaisuuksia sekä edistää urheiluun ja vapaa-ajan viettoon liittyviä aktiviteettejä. Toimintansa tukemiseksi seura järjestää keräyksiä ja arpajaisia sekä vastaanottaa lahjoituksia ja tukimaksuja.
3.JÄSENET
Seuran jäseniksi voi liittyä jokainen hallituksen hyväksymä seuran tarkoitusperiä kannattava henkilö tai yhteisö. Seuran jäsenet ovat varsinaisia jäseniä tai kannattajajäseniä. Hallitus voi kutsua erityisen ansioituneen henkilön kunniajäseneksi.
4. JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Jäsenellä on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta seuran kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen seurasta, jos hän on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvollisuudet, joihin hän on seuraan liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään seurassa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut seuraa tai ei enää täytä laissa taikka seuran säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5. LIITTYMIS- JA JÄSENMAKSU
Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun ja kannattajamaksun suuruudesta päättää vuosikokous. Kunniajäsen ei maksa jäsenmaksuja.
6. HALLITUS
Seuran asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 8 muuta jäsentä. Hallituksen toimintakausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitukseen jäsen valitaan kahdeksi toimikaudeksi kerrallaan, siten että kussakin vuosikokouksessa erovuorossa on neljä hallituksen jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen kun vähintään kaksi sen jäsentä sekä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7. SEURAN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa. Juoksevissa asioissa seuran nimen kirjoittaa puheenjohtaja, varapuheenjohtaja hallituksen määräämä henkilö yksin.
8. TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS
Seuran tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilitarkastajille viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään 3 päivää ennen vuosikokousta hallitukselle.
9. SEURAN KOKOUKSET
Seuran vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-helmikuussa. Ylimääräinen kokous pidetään, kun seuran kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään viidesosa (1/5) seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle. Seuran kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Seuran kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10. SEURAN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Hallituksen on kutsuttava seuran kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetulla kirjeellä, suusanallisesti, puhelimen tekstiviestillä tai sähköpostilla.
11. VUOSIKOKOUS
Seuran vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskija
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet erovuoroisten tilalle
9. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
10. Käsitellään muut esille tulevat asiat
12. SÄÄNTÖJEN MUUNTAMINEN JA SEURAN PURKAMINEN
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja seuran purkamisesta on tehtävä seuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai seuran purkamisesta. Seuran purkautuessa käytetään seuran varat seuran tarkoituksen edistämiseen purkautumisessa päättävän kokouksen tavalla. Seuran tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.